Otsikko on enne, eli otsaken est omen, sanoivat muinaiset soomalaiset. Minua väsyttää, ja jos en pian mene nukkumaan, väsyttää huomennakin, joten se siitä.
Asiaan kuuluvan tekovarman aloituksen jälkeen voisin avautua sen verran, että väsyttää. Neljännesvuosittainen vapaailtani miestenpiirissä peruuntui, kun emme Amandan kanssa ehtineet kunnolla bussiin. Pysäkillä aloin laskeskella, että perillä ehtisimme olla n. 15 minuuttia, ennen kuin pitää lähteä takaisin nukkumaan. Menimme kotipitsaan ja ostamaan banaaneja. Sitten tulimme kotiin, jossa Reetta imuroi. Pitsan jälkeen Amanda söi vielä kolmanneksen kanapurilaista, kulhollisen mysliä, rusinoita, lasin maitoa ja kolmasosan äitinsä viilistä. Jos joku vielä väittää, että kotipitsan pitsat ovat täyttäviä, niin itse tulin kyllä täyteen.
Luin kerran suomalaisen runoilijan päiväkirjaa, jossa puhuttiin etupäässä ruoasta. Aika masentavaa, ajattelin, ja unohdin, kenen päiväkirja oli.
Puolustin viime yönä liitonarkkia, joka oli myös pikkuveljeni ja erään ystäväni aviosakramentti (molemmat ovat oikeassa elämässä naimisissa ihan muiden henkilöiden kanssa). Pahismimmit tulivat kuitenkin nosturilla laivaan ja livahtivat näppärästi taikakeinoin luomani voimakentän ohi. Kuulostan Harry Potterilta. Heräsin viiltoihin kädessäni kuin seinään, kuten minulla on tapana muistaessani unen.
Pienlapsivaiheen väsyttävyydestä kuulee paljon, ja totta tosiaan väsynyt pää ärtyy herkästi ja kaikenlaisia ajatuksia pääsee lipumaan sen läpi. Välillä konkreettiset keinot ehkäistä omaa tai toisen uupumista ovat vähissä, kun kaksivuotias vaatii vuorotellen syliin ja huutaa uhmaansa tehdä "itte" ja vauva huutaa huomiota hänkin, ja ilmapiiri on juuri kiristynyt reippaan punaiseksi jostain normaalin joutavasta pikkuseikasta.
Sukulaisetkin pannahiset asuvat kaukana tavoittamattomissa. Olen yrittänyt haeskella lapsenvahteja vaikeimpien päivien ja tilanteiden varalle, mutta saldo on ollut heikko tähän asti. Homma tehdään ymmärrettävästi yleensä "harmaana", palkkaaja kun joutuu muuten lailliseksi työnantajaksi ja kaikkea, eivätkä sopivat lapsenvahtikahdidaatitkaan ole varsinaisesti edustettuina medioissa. Tuttavapiirissäkään ei juuri ole sopivan lähellä asuvia tai muuten oletuksen mukaan tarpeelliseen joustoon ajoittain kykeneviä yksilöitä. Vaikeaa tämä väsymys.
"Pieni Aura-fani" työssään. Huomatkaa koko yleisö. Isosiskoni oli syksystä alkukevääseen harjoittelujaksolla Taysin ortopedisellä, minä aikana tämä ehti viihdyttää Amandaa useaan otteeseen eri puolilla Tamperetta. Kun jakso loppui, oli Amandalla aluksi monta kertaa viikossa "kova ikävä Auraa!". Jouduimme soittelemaan niin usein, että minua alkoi jo nolottaa, varsinkin kun tyttö jätti puhelun varsinaisen puhumisen yleensä isän huoleksi.
Yllä tavallisen räjähtänyt olemus. Niin kova kiire tuntuu olevan, että Aatoksesta on noin 30 kertaa vähemmän kuvia kuin siskostaan vastaavassa iässä.
Toukokuun puolivälissä ukki kävi Tampereella Israelin ystävien kokouksessa. Suku lienee pöydässäkin pahin, sillä ukkia on kertomansa mukaan kutsuttu lapsuudessaan Hillo-Reniksi.
Jos vauvoille tehtäisiin omia aikakausjulkaisuja, niissä käsiteltäisiin luultavasti makumuotia. Kaipailemme kovasti kevään hellekauden paluuta. Kahden viikon kesälomani alkaa maanantaina.
Isin sylissä rauhoittuu... jos hyppyytetään.
